YÖRETKI TUNTUREILLE

Kuinka yhdistää moottorikelkkareissu ja hiihtovaellus?

Moottorikelkka on ylivoimainen kulkuneuvo etäisten kohteiden saavuttamiseksi talvella. Yksi tapa kokea talvista luontoa on yhdistää kelkkareissu pieneen hiihtovaellukseen. Lähdimme valokuvaaja Timo Veijalaisen mukaan kuvausreissulle Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon ihailemaan keväistä tunturiluontoa.

Suomessa ei ole vuoria, mutta Lapissa paljaslakiset tunturit kohoavat ylväinä maisemasta. Taustalla Pallastunturin huippuja Jerisjärveltä kuvattuna.

 


 

 

Moottorikelkka ikään kuin leijuu järvenselällä. Se ottaa välillä pieniä pomppuja jäälle tuiskuttaneista kinoksista, laskeutuakseen heti takaisin pehmeälle lumelle. Ison järvenselän vieressä kohoavat tunturien huiput valkoisina sileäpintaisina jättiläisinä. Edessä on kymmeniä kilometrejä kelkkareittiä, ympärillä upea ja jylhä Tunturi-Lapin luonto. Alla voimakkaasti vetävä nelitahtinen Commander. Täydellinen vapauden tunne valtaa jo alkumatkasta. Tätä on moottorikelkkailu parhaimmillaan.

Olemme lähteneet yön yli reissulle erämaahan. Pakkasimme aamulla pulkkaan, rekeen ja tavaralaatikoihin makuupussit, vaihtovaatteita, ruokatarpeet, rinkat, hiihtovälineet sekä valokuvausvarusteet. Kelkoilla pääsemme lähemmäs reissun varsinaista määränpäätä: Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa sijaitsevaa autiotupaa ja sen vierestä kohoavaa tunturin lakea. Koska kansallispuistossa moottorikelkkailu on kiellettyä, kuljemme viimeiset kilometrit metsäsuksilla kuljettaen yöpymistarpeet ja kuvausvarusteet rinkoissa.
 

LinQ Carrier –tavarareki ja LinQ Deluxe –pulkka ovat loistavia lisävarusteita suuren tavaramäärän kuljettamiseen erämaareissulla. Tavarareen päällä kulkee kätevästi 135 litran LinQ Utility –tavaralaatikko sekä LinQ-polttoainekanisteri. Suuremmat varusteet ja tarvikkeet, kuten hiihtovälineet ja rinkat sopivat loistavasti LinQ Deluxe –pulkkaan.

INTOHIMOINEN ULKOILMAIHMINEN

Reissukaverimme Timo Veijalainen on innokas ulkoilmaihminen ja kokenut valokuvaaja, joka tuntee Pallas-Yllästunturin kansallispuiston kuljettuaan siellä ympärivuotisesti lapsesta lähtien. Puiston lukemattomat tunturit, suot ja vesistöt ovat tulleet Timolle tutuiksi maastopyöräillen, patikoiden, hiihtäen ja moottorikelkkaillen. Jokaisessa vuodenajassa on Timon mukaan puolensa, mutta suosikkivuodenaikaa kysyttäessä ei hän kauaa vastaustaan mieti: keskitalvi. Kaamos, pakkanen ja tykkypuut saavat valokuvaajan syttymään.

Keskitalven värit ja tunnelma ovat ainutlaatuisia. Luonto on kovassa pakkasessa kauneimmillaan ja silloin on myös minulle paras hetki olla tunturissa. Mitä kylmempää, sen mukavampaa.❞ 

Nyt olemme liikkeellä huhtikuun puolivälissä, jolloin lumipeite on vielä paksu ja päivällä riittää pituutta. Kylmimmät säät ovat jo ohi, mutta yöpakkasten ansiosta liikkuminen on tähän vuodenaikaan vaivatonta, etenkin aamuisin.

❝ Keväällä kuvaajan toiminta-aika on pitkä kun valoa pystyy hyödyntämään aamusta iltaan ja yöhön asti. Retkeilyn kannalta tämä vuodenaika on ihanteellinen, sillä pitkienkin päivämatkojen kulkeminen sujuu usein vaivattomasti,❞ 
 Timo kertoo.

Moottorikelkka mahdollistaa talvella Timolle pitkät siirtymät kuvauspaikoille, mikä tehostaa ajankäyttöä. Kelkka on myös verraton apu runsaan kuvauskaluston ja retkitarvikkeiden kuljettamisessa.

❝Kelkan avulla voi vaivattomasti tehdä pitkiäkin siirtymiä paikkoihin, joita lihasvoimalla ei olisi mahdollista saavuttaa. Lapissa on hyvä kelkkareittiverkosto, jota hyödyntämällä pääsee lähemmäksi kuvauspaikkoja. Usein jatkan matkaa suksilla, kuten nyt kun siirrymme kansallispuistoon.❞ 

Timo kertoo käyttävänsä kelkkaa apuna myös itse kuvaamisessa. Esimerkiksi videokuvauksissa se mahdollistaa kuvattavan kohteen seuraamisen vaikeakulkuisessa maastossa.
 

Lyhytaikaiseen majoittumiseen tarkoitetut, kulkijalle vapaasti käytettävät autiotuvat ovat erikoisuus Suomessa.

ERÄMAAHOTELLI

Moottorikelkkareitti on ihanteellisessa kunnossa. Se vaihtelee tasaisesta ja leveästä hoidetusta reitistä kapeisiin, kiharaisiin metsäuriin, jotka tuovat muuten tasaiseen etenemiseen vaihtelua. Kohoava lämpötila on saanut reitin pinnan pehmeäksi, mikä osaltaan mukavoittaa matkantekoa. Saavumme auraamattoman metsätien pohjalle ja puhkaisemme loput taipaleesta ummessa olevaa jälkeä maanomistajan luvalla. Lumi on paikoin upottavaa, mutta molemmat nelitahtiset matkakumppanimme, kapeatelainen 49 Ranger ST sekä leveätelainen Commander Grand Tourer selvittävät kuormattunakin taipaleen vaivattomasti.

Jätämme moottorikelkat metsäautotien päähän lähelle kansallispuiston rajaa. Riisumme ajovarusteet ahkioon, vaihdamme ylle retkivaatteet ja nostamme rinkat selkään. Hyppäämme suksille ja otamme suunnan tunturin kyljessä olevalle autiotuvalle. Lyhyet ja leveät metsäsukset ovat loistava tapa liikkua talvisessa luonnossa. Pituutensa puolesta ne on kätevä pakata ahkioon, rekeen tai kelkan päälle. Toinen lyhyyden tuoma etu on suksien ketteryys peitteisessä metsämaastossa. Leveä pohja kannattelee suksea hyvin lumen pinnalla ja karvapohja huolehtii pidosta, kun kiivettäväksi tulee jyrkkiä metsäkumpareita.

Nousuvoittoinen taipaleemme käy liikunnasta rinkka selässä ja reilun tunnin hiihdon jälkeen saavumme autiotuvalle. Metsähallituksen ylläpitämät, kulkijalle vapaasti käytettävät autiotuvat ovat Suomen erikoisuus. Tuvat ovat vapaasti kaikkien käytettävissä ja lihasvoimin kulkevat saavat käyttää niitä tilapäiseen, yhden tai kahden yön viipymiseen. Periaate on, että tupaan viimeiseksi tulleelle tehdään aina tilaa. Nyt tuskin joudumme yönselkään, sillä vieraskirja kertoo syrjäisen tuvan majoittaneen edellisen hiihtovaeltajan pari viikkoa sitten ja merkintöjä on kirjassa muutenkin harvassa.

Sytytämme tulet kaminaan ja vaihdamme ylle kuivaa vaatekertaa. Kannamme käyttövesiä läheisestä purosta ja pohdimme, hiihtäisimmekö vielä illaksi vierestä kohoavalle tunturin laelle. Valo alkaa kuitenkin jo käydä vähiin, ja pitkä ulkona vietetty päivä tuntuu energiatasoissa, joten päätämme keskittyä ruokailuun ja lepoon. Pakkanen kiristyy yöksi ja täysikuu valaisee tuvan pihapiirin niin, että ulkona näkisi liikkua hyvin ilman otsavaloa. Olemme mobiiliverkkojen ulottumattomissa, joten nyt on oiva tilaisuus muistella, miten unta pyydystettiin aikana ennen sosiaalista mediaa, äänikirjoja ja podcasteja. Sukellamme makuupusseihin ja nukahdamme kaminan rätinään.
 

Timo Veijalainen on intohimoinen eränkävijä ja valokuvaaja, joka nauttii ulkoilmaelämästä ympärivuotisesti.

MAISEMAT PALKITSEVAT

Aamu on kirkas ja kylmä. Tuuli kämpän pihalla enteilee kovaa puhuria tunturin päälle, joten pakkaamme rinkkoihin runsaasti lämmintä vaatetta. Yöpakkasen jäljiltä lumi kantaa vaivatta hiihtäjän ja pieni pehmeä kerros lumen pinnassa tekee etenemisestä samettisen pehmeää. Purot solisevat avoinna ja riekkojen jättämiä yöllisiä jälkiä kiemurtelee nauhoina tunturikoivikossa. Muutama valkoinen kanalintu pyrähtää siivillekin tunnistettavan päkätyksen siivittämänä. Muita kulkijoita – edes jälkiä – emme tapaa.

Ylitämme puurajan ja yllättäen tuuli tyyntyy. Vaikka eletään vasta aamun tunteja, pilvettömältä taivaalta paistava aurinko lämmittää mukavasti kasvoja enteillen hyvin lämmintä päivää. Viimeiset sadat metrit hiihdämme tunturituulen pieksämällä, kivikovalla lumella. Saavutamme viimein tunturin laen, joka palkitsee näkymillään. Juuri tämän takia olemme tänne tulleet.
 

Tuuli tyyntyy ja huhtikuinen aamu tarjoilee kulkijoille parastaan tunturin laella.

SAATAT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ

  • Paras tapa päättää kelkkailukausi

    Paras tapa päättää kelkkailukausi



    TUTUSTU
  • Seikkailu Islannissa

    Seikkailu Islannissa



    TUTUSTU
  • Matkani lähtöviivalle

    Matkani lähtöviivalle



    TUTUSTU