Emma Kimiläinen nauttii Lapin keväthangilla 2022 mallivuoden Rave RE 850:sen selässä.
MIKÄ ON OLLUT ENSIKOSKETUKSESI MOOTTORIKELKKAILUUN?
Emma: Isä hankki perheeseeni kelkan kun olin lapsi, ja muistan istuneeni viisivuotiaana isän edessä kun hän ajoi. Meillä oli tuolloin mökki Messilässä ja siellä pääsin ajamaan kelkalla aina kun järvet olivat jäässä ja lumi maassa. Kelkka otettiin aina mukaan, kun menimme talvilomilla pohjoiseen. Kävin 15-vuotiaana suorittamassa traktorikortin teoriakokeen, jotta sain ajaa laillisesti kelkkaa. Traktori onkin niitä harvoja ajoneuvoja, joita en ole koskaan ajanut, vaikka korttikin löytyy! Aikuisiällä kelkkailu jäi vuosiksi hieman vähemmälle ja ajoin ehkä kerran tai pari talvessa. Viime talvena korjasin asian ja pääsin pitkästä aikaa kelkkailemaan useita kertoja Lapin lumilla.
MILLAINEN KELKKAILIJA OLET?
Emma: Ajan enimmäkseen reitillä. Tykkään urheilullisesta etenemisestä mahdollisimman monipuolisilla reiteillä ja yleensä olen ajoporukasta se, joka kyselee vielä kahden tunnin nopean lenkin jälkeen että kuka lähtisi vielä ajamaan!
Olen kokeillut pari kertaa myös syvän lumen ajoa. Koen lajin erittäin mielenkiintoisena ja haastavana, mikä sopii minulle joka rakastaa haasteita ja haluaa jatkuvasti oppia uutta. Syvässä lumessa vaaditaan aivan erilaista ajotekniikkaa ja käytetään kroppaa erilailla kuin reittiajossa. Olisi hienoa päästä tulevana talvena ajamaan enemmän myös syvässä lumessa.
AJAT FORMULA-AUTOLLA TASAISTA RATAA, JOSTA PATIT JA HYPYT PUUTTUVAT. MITÄ YHTEISTÄ KELKKAILULLA ON KILPA-AUTOILUN KANSSA?
Emma: Paljonkin. Molemmissa tarvitaan reaktionopeutta, ajosilmää ja kolmiulotteista hahmottamiskykyä. Vaikka kilpa-autossa ja kelkassa istutaan eri asennoissa ja käytetään kroppaa aivan eri tavalla, molempia pitää ajaa perstuntumalla. Autossa pitää pystyä aistimaan keliolosuhteiden vaikutus rataan ja pitoon – aivan samalla tavalla kuin kelkkaillessa pitää pystyä tuntemaan olosuhteiden vaikutus ajamiseen. Kaikki perustuu mukautumiseen ajoneuvon ja ajoalustan mukaan ja siihen, miten omalla toiminnalla voi vaikuttaa nopeuteen.
Kelkkailu on hyvää treeniä ja käytännössä ainoita lajeja, johon saan talvisaikaan tuotua oman lajini elementtejä. Lisäksi reipastahtinen reittikelkkailu on erittäin hyvää fysiikkatreeniä. W Series -sarjassa ajetaan 40 minuutin mittaisia kisoja, joissa sydämen syke on keskimäärin noin 20 prosenttia maksimisykkeestä. Sykealue on aika lailla sama, mitä reittikelkkailussa kovassa patikossa.
OLET VIIHTYNYT ERITYISESTI LYNX RAVE ENDURON SELÄSSÄ. MIKÄ KELKASTA TEKEE NIIN HYVÄN MAKUUSI?
Emma: Rave Enduro tuntuu sopivalta laitteelta minun fysiikalleni ja ajotyylilleni. Alusta on sairaan hyvä jo vakiona: se on sopivan jämäkkä ja ottaa möykyt vastaan hienosti. Lyhyt tela on pidon ominaisuuksiltaan optimaalinen reitille ja se auttaa kokoistani kuskia hallitsemaan kelkkaa kropan painonsiirroilla. Tiukoissa tilanteissa saa pienellä jarrutuksella hallittua luisua peliin.
600-kuutioinen moottori on tähän kelkkaan loistava ja sillä pystyy avaamaan urut oikeassa kohtaa mutkan leikkauspisteessä – aivan kuten rata-autolla. Olen ajanut myös 850:llä Rave RE:llä ja kieltämättä ajatus Endurosta samalla koneella kiehtoisi. Pikkaisen potkua lisää, niin Enduro olisi unelmien kelkkani!
MILLAINEN OLISI UNELMIESI KELKKAREISSU?
Emma: Mukava porukka kasaan, suunnaksi joku upea vuoristomaisema ja matkaan pari erilaista kelkkaa. Ensin ajettaisiin pari päivää reittejä urheilullisesti johonkin pisteeseen, yövyttäisiin erämaassa ja seuraavana päivänä jatkettaisiin seikkailua syvän lumen laitteilla. Tulistelua, erähenkeä ja ihania ihmisiä. Tämä voisi tapahtua vaikka Norjassa tai Venäjällä.
Kelkkailussa on aina mukana hyvä fiilis, enkä koskaan kelkkaile yksin. Lajin parissa olenkin tutustunut ihmisiin, joista löytyy erähenkeä, urheilullisuutta ja mäntäpää-mentaliteettia sopivassa suhteessa!