JALKAPALLOLEGENDA LUMOUTUI KELKKAILUSTA

Sami Hyypiä on yksi kaikkien aikojen suomalaisjalkapalloilijoista, jonka kymmenen vuotta sitten päättyneeseen pelaajauraan mahtuu muun muassa Mestarien liigan voitto Liverpoolissa 2005 ja joukkueen kapteenius 2000-luvun alussa. Siirryttyään jalkapalloeläkeläiseksi Sami on keskittynyt toiseen intohimoonsa, moottoriurheiluun. Talvisin parasta terapiaa hänelle on moottorikelkkailu Lapin lumilla.

Pitkän pelaajaurani aikana sain tehdä sitä mitä todella rakastin. Valmentaminen jalkapallossa kiinnostaa edelleen, mutta juuri nyt keskityn elämästä nauttimiseen ja siihen, että saan viettää aikaa perheeni kanssa. Otan kaiken irti siitä, ettei kukaan tee minulle valmiiksi aikatauluja ja pystyn tekemään asioita, jotka eivät ennen ole olleet minulle mahdollisia.

Liikunta ja treenaaminen ovat edelleen iso osa elämääni. Harrastan motocrossia, kelkkailen ja vietän aikaani muun muassa Levin mökilläni talvisin. Tuorein innostukseni on ratamoottoripyöräily, josta innostuin muutaman kokeilun jälkeen ja hankin tälle kesälle oman pyöränkin.

Ihmiset puhuvat aina että sitten eläkkeellä on aikaa tehdä asioita. Minä taas ajattelen, että asioita pitää tehdä nyt kun se kerta on mahdollista, ja kroppakin on vielä riittävän hyvässä kunnossa harrastamiseen. Vanhaan seuraani Liverpooliin pidän edelleen yhteyttä yllä muun muassa osallistumalla erilaisiin seuran järjestämiin PR-tilaisuuksiin, joissa pääsee tapaamaan faneja ja yhteistyökumppaneita. Ex-pelikavereiden kanssa olemme pelanneet näytösotteluita ja vierailleet myös nykyisen ykkösjoukkueen harjoitusleireillä tapaamassa joukkuetta.

Olen ollut moottoriurheilufani pienestä pitäen ja halunnut aina kokeilla kaikkea mikä pörisee ja menee kovaa. Peliuran aikana minun piti tietysti välttää kaikkia riskialttiita lajeja, mutta ajoin jo silloin hieman salassa motocrossia syrjäisemmissä paikoissa Keski-Euroopassa.

Peliuran jälkeen pyöritin 8 vuotta junioreiden motocrosstiimiä ja innostuin myös itse enemmän ajamisesta. Kesäisin kisaan veteraanien Suomen cupissa. Toissa vuonna olin kymmenes koko sarjassa, vaikka sijoitus ei olekaan minulle tärkein asia lajissa. Keskityn ajamaan oman tasoisia kuskeja vastaan ja tulemaan ehjänä maaliin.

Kelkkailuun tutustuin alun perin motocrossin kautta ja olen ajanut jo useamman vuoden pääasiassa Lapissa mökkeillessäni.

Crossipyörällä tai kelkalla ajaminen on myös hyvää treeniä. Ajaminen vaatii jatkuvaa keskittymistä, jolloin kaikki huolet ja murheet unohtuvat. Pyörän tai kelkan päälle hyppääminen on minulle kuin terapiaa.

Nautin eniten reittikelkkailusta, jota olen päässyt harrastamaan Lapissa. Tykkään siitä että reitit ovat mahdollisimman vaihtelevia ja että maisemat vaihtuvat. Kokemus on tuonut ajamiseeni vauhtia ja olen oppinut luottamaan kelkkaan enemmän.

Vauhdin lisääntymisen myötä ajamiseen on tullut enemmän treeniaspektia mukaan. Reitillä saa hyvin hien pintaan ja seuraavana päivänä lihakset ovat usein jumissa. Pyrin silti aina ajamaan turvallisesti ja välttämään turhia riskejä – on tärkeää palata ehjänä kotiin. En myöskään kaahaa, sillä en halua menettää ajokorttiani.

Haluaisin päästä ajamaan enemmän pitkiä reissuja, kuten Jäämeren safarin. Olen kokeillut syvän lumen ajamista ja siihen olisi hauska perehtyä lisää kunnon maastoissa. Snowcross näyttää huimalta touhulta ja sen kokeileminen radalla voisi myös olla to do –listalla.

Molemmissa vaaditaan keskittymistä. Peli kestää 90 minuuttia, ja mikäli pelaaja ei pysty keskittymään joka ikiseen tilanteeseen sataprosenttisesti, tulee kentällä virheitä. Sama pätee moottorivehkeillä ajamiseen: jo pienikin keskittymisen herpaantuminen voi johtaa ikäviin lopputuloksiin. Keskittymistä voi harjoitella, ja sitä olen myös korostanut pelaajia valmentaessani.

Jalkapalloa pelatessa koin aina suurta nautintoa ja samasta syystä ajan pyörällä ja kelkalla. Nautin ajamisesta joka solulla!

Ajamisessa on paljon samaa, vaikka kelkkaa ei kallistetakaan samalla tavalla kuin kaksipyöräistä. Pattien ajaminen ja laitteen päällä liikkumisessa on kuitenkin paljon yhteistä, ja crossikokemukseni avulla olenkin oppinut ajamaan myös kelkkaa patikossa. Molemmissa lajeissa pitää osata lukea maastoa ja käyttää ajosilmää.

Kelkkailua seuraavana päivänä samat lihakset ovat kipeänä kuin motocrossin jälkeen. Olen huomannut, että kelkkailu on hyvää treeniä crossilla ajamiseen.

Aivan kuten jalkapalloaikoina, ajohommissakin tapanani on miettiä, miten yksinkertaisilla asioilla omasta ajamisesta saisi tehokkaampaa. Katson mallia kokeneemmilta kuskeilta ja kyselen, miten mikäkin kohta radalla tai reitillä olisi viisaampaa ajaa.

Ajoin uudella Rave RE:llä muutaman sata kilometriä ja olen kelkkaan todella tyytyväinen. Jousitus toimii todella hienosti ja kelkan ergonomiassa on sen kapeuden ansiosta paljon samaa kuin crossipyörässä. 850-kuutioisesta moottorista ei voima lopu ihan heti kesken ja ajaminen vaatii enemmän tarkkuutta kuin 600-kuutioisella. Pienempi kone voisi olla vaativalla reitillä nopeampi, mutta terävä moottori ja sen kesyttäminen tekee hommasta jotenkin kiehtovampaa.

Keväällä tekemämme kahden päivän ajoreissu Länsi-Lapissa oli mahtava, kun päiville osuivat hienot säätkin. Pääsimme ajamaan todella vaihtelevissa reittiolosuhteissa komeiden tunturimaisemien keskellä. Se reissu pysyy kauan mielessä.

Kumputunturi on yksi suosikkikohteita iltapäivälenkille, kun olen Levillä kelkkailemassa. Erityisesti mieleeni on jäänyt eräs iltapäivä, kun satuimme tunturiin todella komean auringonlaskun aikaan.