TAVATAAN JUSSI PENNANEN

Jussi Pennanen

LYNX SHREDDER DS

Asuinpaikka  - Joensuu, Suomi

Tyyli  - Syvä lumi

AJAMINEN LYNXILLÄ

Syvässä lumessa ajaminen on minun juttuni! Tykkään ajaa puustoisissa, teknisesti haastavissa maastoissa ja sellaisessa ympäristössä Shredder DS on kuin kotonaan. Erityisesti pidän DS:n tarkasta ja kevyestä käsiteltävyydestä yhdistettynä vakauteen viistorinteissä. On ollut hienoa huomata, miten kelkka on kehittynyt vuosi vuodelta paremmaksi ja paremmaksi ollen tällä hetkellä loistava kelkka syvässä lumessa. On todellinen kunnia saada olla mukana Lynx-perheessä, saada ajaa uskomattoman hienoilla kelkoilla ja auttaa tekemään niistä entistä parempia.

ALKU

Ensimmäistä kertaa pääsin kelkan kyytiin nelivuotiaana ja innostuin siitä heti. Rakkaus lajiin vahvistui vuosi vuodelta päästyäni tuttavien kelkkojen kyytiin ja lopulta kun meille kotiin hankittiin oma kelkka, se oli menoa! Muistan kuinka katsoin pienenä televisiosta kelkkakisoja mietin että isona minäkin haluaisin tehdä jotain kelkkojen parissa. Tämä ajatus on ohjannut minua kaikki nämä vuodet ja tässä ollaan. Saan ajaa nykyään kelkalla paljon ja tehdä lajin parissa mukavia asioita. Nautin myös siitä, että saan auttaa muita kelkkailun parissa.

SISU

Ajaminen syvässä lumessa vaatii jo itsessään sisua ja periksiantamattomuutta. Hyväksi ajajaksi tulee vain harjoittelemalla samoja asioita kymmeniä tai jopa satoja kertoja. Epäonnistumisia tulee etenkin alkuun jatkuvasti, mutta lopulta onnistuminen on todella palkitsevaa. Mottoni onkin, että älä anna periksi vaan yritä uudestaan!

Nopeat faktat

Soittolistalla

Millainen musiikki uppoaa?

Kuuntelen monipuolisesti kaikkea, mutta enimmäkseen dancea ja technoa.

Pakolliset varusteet

Mitä ilman et lähde kelkkailemaan?

Ensiapu- ja selviytymispakkaus, sekä välikerraston takki ja housut. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu ja on varauduttava viettämään vaikka yö metsässä. Aina myös joku muu voi tarvita apua.

Minne kelkkailemaan

Jos voisit viedä Lynxin minne tahansa?

Olen saanut kelkkailla useissa paikoissa, mutta haluaisin käydä vielä ainakin Keski-Euroopassa, Japanissa, Amerikassa ja Huippuvuorilla.

Seuraa Jussi Pennasta somessa